perjantai 21. joulukuuta 2012

Ei sitä maailmanloppua näy..

Ja otsikointi on taas parasta laatua, kuten myös kuvien laatu, joka on hyvin vaihtelevaa, sillä olen joutunut ottamaan kuvia kameralla jos toisella, sillä kaikista tuntui juuri nyt loppuvan akku. xD Kävin koulun todistustenjaon jälkeen Natsun kanssa kaupungilla pyörähtämässä ja aiheuttamassa hämmennystä. Ihmiset olivat ilmeisesti kovin jouluisella tuulella, sillä halusivat ottaa meistä kuvia ja kehuivat, sekä kyselivät kovasti mekoistamme. :'D
Tässäpä nyt ensimmäisenä asuni:

Mekko, headbow: Bodyline
Korut ja asusteet: Itsetehtyä, Mic Mac, Yumi Kikulta ja vähän mistä sattuu
Pusero ja sukkahousut: tavis kaupoista

Parempi kuva killuttimista käsissäni :D
Tein wrist cuffit itse edellisenä iltana, mitä pidätte? Omasta mielestäni onnistuivat varsin hyvin.

Sitten vielä jokseenkin pöhkö naamakuva..

Lakkasin myös Natsulta kynnet. Toivottavasti pidit niistä. C:

Kävimme myös pannukakkutalolla syömässä. Tämä oli ensimmäinen kertani siellä ja menen ehdottomasti uudestaankin. Suklaa vaahtokaramelli pannukakku oli ihanaa. :3 <3

Natsun pannukakku oli ihanan jouluisen tuoksuinen. Totesinkin että tuoksuu aivan omenapiirakalta. x'D
Natsun asu oli minusta ihana. :D Olimme hassusti vaihtaneet osia. Yleensä Natsu on se, jolla on ottmpi asu kuin minulla. :'D

Tulihan niitä ostoksiakin sitten tehtyä hieman. :)
 Haaveilemani ponihiusklipsit.( Ja kuvantappaja salaman paluu.. ;p)  Valitan, mutta tulette näkemään minut nämä päässä kenties hyvinkin usein.
 Ja Suloinen mintun värinen villatakki, johon ostin uudet napit ja ompelin jo paikoilleenkin.
Nuo nallenapit sopivat siihen niin paljon paremmin kuin ne tummanharmaat, jotka siinä oli alunperinkin.

3 kommenttia:

  1. Oli tosi kivaa pyöriä kaupungilla kanssasi! Ja tykkään kyllä näistä kynsistä ihan älyttömän paljon! <3

    -Natsu

    VastaaPoista
  2. te olitta niiin söpöjä <3 Piristitte päivää ^^

    VastaaPoista
  3. Natsu: Joo niin oli. Kiva että tykkäät. ^^

    Shadow: Kiitos. :D Näytettiin piristävän monenkin ihmisen päivää. xD

    VastaaPoista